maanantai 19. elokuuta 2013

Kepparin korvahuppuja

Hyvän mielen hevonen tapahtumassa näin keppihevosille tehtyjä korva-huppuja:
Tuostapa otin vähän mallia ja tein ite. Pitikin sitten tehdä joka tytölle,huh,6 kappaletta siis! Ompelin käsin,vanhasta fleece-takista ja ommeltavat nepperit kiinnitykseen,niin pysyy menossa mukana. Tytöt toivat nimittäin keppari-kisoista 4 pokaalia ja ruusuketta. Taas <:)
Ja mikäs tuossa oli pihalla istuissa ja ommellessa,kun ei satanut! Välillä piti kuitenkin irrottaa kissalta hauen nikama hampaasta:
Ei oikein näy kuvasta,mutta alahampaaseen oli juuttunut nikama ja tiukasti. Säikähdettiin ensin,että leuka mennyt sijoiltaan tai jotain muuta kamalaa. Onneksi ei, ja ihme kyllä,kissa oli ihan nätisti paikallaan toimituksen ajan. Kaikkeen sitä joutuukin :D

Ison ja Pienen Miehen sahat. Puitakin on sahattu muutamana aamuna,PikkuMies tykkää kovasti olla mukana töissä.
Ja ei vastusta ollenkaan kurahousujen pukemista! Fleece alle ja kurahousut päälle on toiminut hyvin,mutta kertokaapa miten tuon pojan saa lopettamaan hiekan syömisen??? Olen kyllä kuullut,että Mieskin on pienenä syönyt kiviä,mutta tää poika syö lapiotolkulla hiekkaa. Aina vaan uudestaan :/
Hienoja kääpiä koivusta. Hyvin rimmaa muodot ja värit kallioon! Luonnon suunnittelema juttu?
Sade-maisemia. Antakaa aurinko takaisin,please!

4 kommenttia:

  1. Tykkään tuosta viimeisestä mäntykuvasta, hieno!
    No hiekansyönti loppuu aikaan varmaan, ei taida enää pikkuvelikään niitä kiviä syödä... Muistan kyllä, josain valokuvassa äiti käski meidät "poseeraamaan" niin tietty velipoika kyykähti kiviä maistelemaan myös silloin...

    VastaaPoista
  2. Piti vielä kommentoida en olisi minä käsin jaksanut näprätä nuita kepparien korvasuojia... Kissa on kyllä kiltti kun antaa katsoa suuta noin, meillä taitaisi tulla tassusta ja kynnestä....

    VastaaPoista
  3. Männyt on minun lempipuitani :) Joo,ei se enää syö hiekkaa,en oo ainakaan huomannut ;D Kaipa Minimieskin lopettaa aikanaan,toivon. Mulla ei ollut vaihtoehtoa siinä korvahuppujen kanssa,ei voinut mennä ompelukoneen ääreen sisälle kun penskat oli ulkona ja sitäpaitsi odottivat välillä jonossa niitä ;D Tulipahan tehtyä! Meinasin kyllä tehdä niitä(kin) jemman ja kokeilla miten koneen kanssa sujuis

    VastaaPoista
  4. Korvahuppu tehdas, kuulostaa hyvälle :D!

    VastaaPoista