perjantai 16. elokuuta 2013

Laukkujen sarjatyö käynnissä

Ensin oli ajatus kesä-kasseista. Ja materiaalit niihin päätetty,ei ostettu mitään,vaan vanhat jemmat kaiveltu. Farkkua ym. Romusta uutta-periaatteella siis mennään taas! Sitten jokaisessa lehdessä ja kirjassa joita vilkaisin,oli Jojoja. Täti Turkoosin antamassa laukussa oli Jojoja koristeena. Ensin tein siis Jojoja,paljon :D Koska en halunnutkaan,taaskaan,lopettaa. Ja näitä on kiva tehdä ulkona lapsia vahtiessa.
Ja koska lapset kadottivat kameran,ei ihan kaikesta ole tarkempaa kuvaa,mutta laukkuihin nuo jojot siis tulevat koristeiksi. Kerroksittain. Ja nappi päälle :)
Laukkuun hain isnpiraatiota Tlda-kirjoista,ei hajua miksi,kun kuitenkin tein kaavan ihan saksimalla vaan. Ja ei nää Tildamaisia ole,en taida olla Tilda-ihminen sitten ollenkaan.

Tähän laukkuun tytöt ihastuivat kovasti. Jännä,että tuo samainen kangas housuina aiheutti kaikissa vain vastenmielisyyttä!
Laukuissa on vuori ja laitoin myös ommeltavat nepparit,kun niitä sattui olemaan. Vuorin kiinnitin näin:
Helppo homma,mutta laukun hihna laittaminen ei. Joudun harsimaan hihnat kiinni,että saan siistin. Typerää,mutta sen arvoista mielestäni. Eli en vielä ainakaan ole kokeillut sitä hihnan kassin sisään tunkemista,vaan jätän ne aukot ja sitten harsin ja ompelen kerralla reunan ja hihnat kiinni. Mun hyper-nopeus-vaihteella ei paljoakaan hidasta,kait :D

4 kommenttia:

  1. No ei se varmaan hidasta.. mutta nuo laukut/kassit on minusta upeita! Ja harsiminen on ihan hyvä juttu tulee oikeasti siistiä jälkeä... Minä kun en aina nuppineulojakaan viitsi laittaa ja sitten ihmettelen miksi saumat on oudosti! tai jopa eivät lainkaan päällekkäin niinkuin alunperin piti olla ;D
    Harmi se kamera homma, toiv. olis tytöt sen johonkin vaan nostaneet ja löytys sitten ehjänä!

    VastaaPoista
  2. Noita laukkuja on tulossa Paljon lisää,kunhan saan ne kaikki raakileet viimeisteltyä samaan vaiheeseen! Sama kai se on säilytellä valmiita laukkuja,vievät vähemmän tilaa kuin farkku-kasat,joita tullut jemmattua vuodesta 2007 ;D Ja jos ne vaikka sais myytyäkin. Nuppineuloja minä laitan aina yli tarpeen,kaavatkin niillä kiinni :)

    VastaaPoista
  3. On ihana seurata sun intoa tehdä kaikkea! Loputon toi sun ideapankki!:)

    VastaaPoista