perjantai 9. elokuuta 2013

Tiikeri-haalari ja muita kesäpäivien puuhia

Aika ihanan haalarin tein :) Kangas tuttua tiikeri-housuista,resorit ja hupun vuoraus mun vanhasta paidasta leikelty. Haalarin koko 60,kaavana Anu Harkin suunnittelema fleece-haalarin kaava Suuri Käsityö-lehdestä. Oli melko vaiherikasta tämäkin,ja edelleenkään en ihan tajua noita ompelu-ohjeita. Ja nytpä päätin olla niistä sen enempi enää välittämättä,jos en tajua miten pitää tehdä,teen omalla tavallani! Ja niin,haalarista puuttuu vielä nepparit. Kun ne aikanaan laitan,ajattelin tukikankaalla vahvistettua kaitaletta johon ne sitte pieksän kiinni. Antaa hautua ;)
Erittäin onnistunut hupun huolittelu :)
Selkään laitoin tasosauman,ettei paina pientä käyttäjää. Onnellisen vähän ompeleet tässä kankaassa näkyvät.
Voi olla todella vaikeaa uskoa,että tähän järkyttävään irvikissaan hain inspiraatiota Tilda-kirjasta..pyhäinhäväistys suorastaan :D Mutta eka pehmo ja laitoin tarkoituksella överiksi.
Tässä Vanhus-keppari eli Pilleri nimeltään. Kaipasi korjausta jo,olen tämän pikana tehnyt kepparin puutteesta kärsiville jo joitain vuosia sitten.
Uintiretkellä nähtyä,aika erikoista kasvustoa laiturissa kasvaa! Tuo oli tosi kirpeän tuoksuista,mattapintaista ja katkeilevaa,piti ihan tutkia tarkemmin.
Kaunis,mikä lie ;)
4v-rakkautta kimalteeseen :)

1 kommentti:

  1. Vaude mikä kuva laiturin kasvustosta! Hienosti kuvattu! Irvikissahan on hieno Irvikissaksi! ;D Minä mietin tänään vähän samaan teemaan liittyvää juttua. Tiedätkö mikä on sen "munan" nimi mikä tippuu Liisa Ihmemaassa aidalta alas? Muistan että joskus penskana oli värituskirja jossa oli kuva siitä kun se istui aidalla ja sitten oli tipahtanut siitä sen kuoreen oli tullut särö.. Kummia juttuja sitä miettiikin? :D Vai lienen unta nähnyt joskus moisesta!

    Tuo vauvan raitapuku on kyllä onnistunut hyvin!

    VastaaPoista